Monet lasten vanhemmat tekevät tällä hetkellä etätöitä Kronakriisin vuoksi kotona. Parhaimmillaan vanhemman ympärillä pyörii useampi lapsi, joka kaipaa tämän etätyötä tekevän vanhemman huomiota, ohjausta ja huolenpitoa. Kriisiytynyt tilanne on ajanut ihmiset ahtaalle, kun työt ja koulu hoidetaan etänä. Lisäksi voi olla, että perheessä on myös päiväkoti-ikäisiä lapsia, joiden huolenpito vaatii jatkuvaa seurantaa ja yhdessä olemista. Isovanhempia ei voida tässä tilanteessa pyytää apuun, koska pelätään heidän terveytensä puolesta.

Uusia rooleja ja enemmän vastuuta

Osa vanhemmista on laatinut itselleen suoranaisia lukujärjestyksiä hallitakseen koko vastuunsa tässä hetkessä. Vanhempien työpäivä voi alkaa nyt hyvin aikaisin, jos koululaiset tarvitsevat paljon tukea selvitäkseen etäkoulusta. Vanhemmille osuu nyt väkisin useampia rooleja, kun pitää yrittää selvitä ilman ulkopuolista tukea. Vanhempien jo ennestään olleiden roolien lisäksi on tullut apuopettajana toimiminen eri aineissa. Mikäli lapsilla on ollut harrastuksia, vanhemmille siirtyy myös harrastetoiminnasta ja mahdollisesti urheiluvalmennuksesta huolehtiminen. Vanhempien oma vapaa-aika ja harrastukset ovat väliaikaisesti vähentyneet, kun vanhempi on vastuussa tavallaan koko arjen paletista.

Suurinta osaa vanhemmista lisävastuu ei kovasti kuormita, mutta on myös perheitä, joissa vanhemmuutta on voitu tukea ennen Koronan aiheuttamaa kriisiä vahvasti perhetyön tai muun vastaavan palvelun avulla. Näille vanhemmille tilanne saattaa käydä liian raskaaksi, jos vallitsevan tilanteen vuoksi tuki jää saamatta ja tilanne pitkittyy.

Kriisien kohtaaminen kasvattaa ihmistä

Mikäli kriisistä haluaa löytää sen positiivisen puolen, niin moni joutuu pakon edessä tiedostamaan, miten suuren kasvatustyön päiväkodit ja koulut ovat hoitaneet. Miten suuri vaikutus päiväkodeilla, kouluilla, terveydenhuollolla, sairaanhoidolla ja sosiaalityön palveluilla on ihmisten hyvinvointiin. Tulee mieleen, voisiko yhteiskunta olla edes tuottava, jos näitä toimintoja ei olisi ollut ennen Korona kriisiä?

Monia asioita pidetään itsestään selvyytenä, kunnes tulee kriisi ja palveluja ei saa samassa mittakaavassa, kuin aiemmin. Toivottavasti tällä kriisillä on positiivisena seurauksena ihmisten tietoisuus siitä, että nämä toiminnot ovat vahva osa yhteiskuntamme hyvinvointia ja tuottavuuden edellytystä.

24.3.2020 DeToK, Maarit Vihiniemi, Työnohjaaja (STOry) ja prosessikonsultti