fbpx

Oikeudenmukaisuus johtamisen suuntana tuo mukanaan monia hyviä asioita ja ilmiöitä, joiden tarkoitus ja päämäärä on parantaa olosuhteita ja tekoja. Miksi oikeudenmukaisuus on tärkeää yksittäiselle ihmiselle tai työyhteisölle? Tavallaan oikeudenmukaisessa johtamistavassa tulee mukaan myös johdonmukaisuus, joka koetaan yhtenä turvallisen työilmapiirin peruspilarina. Oikeudenmukaisuudella ja johdonmukaisuudella johdettavat kokevat yleensä, että heitä arvostetaan ihmisinä, eikä vain sen hyödyn vuoksi, mitä he osaavat ja tuottavat.

Oikeudenmukaisen ja johdonmukaisen johtamisen seuraus

Oikeudenmukaisen ja johdonmukaisen johtamisen seurauksena, ihminen on valmis antamaan omasta osaamisesta, tiedoista ja taidoista ison siivun yhteisen tavoitteen hyväksi. Oikeudenmukaisuus ja johdonmukaisuus työyhteisössä luo luottamusta, sitoutumista, työhyvinvointia ja voimavarojen kasvua. Luottamus, sitoutuminen ja voimavarojen kasvu, luovat pohjan yhteistyölle ja tavoitteiden saavutettavuudelle.

Oikeudenmukaisen ja johdonmukaisen johtamisen puuttuessa

Oikeudenmukaisen ja johdonmukaisen johtamisen puuttuessa ihmiset eivät näe yhteistä tavoitetta, heillä on vain tietty ajanjakso, jonka he täyttävät omalla työpanoksella. Mikäli ihmiselle ei anneta työssä jatkuvuuden tunnetta, ihminen ei ehkä halua antaa kaikkea työhön varattuja voimavarojaan kyseiseen työhön. Jatkuvuuden puuttuessa, joutuu pohtimaan omaa suuntaa, jolloin osaava ja motivoitunut henkilö hakee parempia paikkoja ja vaihtoehtoja itselleen. Pahimmillaan tilanne voi johtaa siihen, että henkilöt tahallaan aiheuttavan asioiden ja prosessien hidastumista tai pysähtymistä.

Tasa-arvon puute

Mikäli ihminen ei koe olevansa tasa-arvoinen muiden työyhteisön jäsenten kanssa, voivat hyvät kehitysideat ja huomiot asioiden toimivuudesta ja toimimattomuudesta jäädä sanomatta. Tämä voi tulla työnantajalle kalliiksi pitkällä aikavälillä. Työsuhteissa, joissa tehdään toisen henkilön sijaisuutta, eikä sijaiselle pystytä lupaamaan jatkoa saman työnantajan piirissä, sijaisen voi olla vaikea sitoutua työhön ja työyhteisöön. Ikävintä sijaiselle on, jos hänelle toistuvasti muistutetaan hänen olevan sijainen, asian muistuttaminen ei paranna keskusteluyhteyttä.

Arvostuksen antaminen ja näyttäminen

Arvostuksen antaminen ja näyttäminen heijastuu takaisin johtajaan ja työyhteisön sitoutumisena työhön ja työyhteisöön. Arvostuksen osoittaminen on samalla luottamuksen osoittamista, joka antaa saajalleen viestin hänen pätevyydestä kyseiseen tehtävään. Luottamus kannustaa henkilöä toimimaan oikein ja parhaalla mahdollisella tavalla. Arvostusta on asettua samalle taajuudelle ongelmatilanteissa, olla kuuntelijana, katsoa silmiin keskustelussa, antaa palautetta onnistumisista ja auttaa tarvittaessa.

16.7.2020 DeToK, Maarit Vihiniemi, Työnohjaaja (STOry) ja prosessikonsultti.

shares