
Anteeksianto ja anteeksi pyytäminen rakentaa yhteenkuuluvuuden tunnetta
Anteeksianto ja anteeksi pyytäminen on iso asia, ne lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta. Jos näihin toimintoihin kykenee, niin elämä on huomattavasti mutkattomampaa. Kun toinen ihminen loukkaa sanoin tai teoin, anteeksianto ei ole aina helppoa, mutta hyvin järkevää omalta kannalta.
Vaikeinta anteeksi antaminen on silloin, jos loukatulta ei edes pyydetä anteeksi. Johtuuko tämä siitä, että loukannut henkilö ei tunnista tehneensä mitään väärin, eikä koe tunnontuskia toiminnastaan.
Voi olla, että henkilöllä on vähäinen ymmärrys toimintansa seurauksista tai kokeeko hän itse olevansa loukattu? Anteeksianto ja anteeksi pyytäminen voi välillä vaatia taustalle itseen menemistä.
Anteeksipyynnön aitous
On myös tilanteita, joissa anteeksipyyntö ei vaikuta aidolta. Nämä tilanteet ovat useimmiten niitä, joissa tunteet käyvät kuumana ja toinen osapuoli tiuskaisee anteeksipyynnön.
Isolla osalla ihmisiä anteeksi sana kuuluu sanavarastoon ja se on helppo sanoa tilanteen, niin vaatiessa. Joskus huomaa myös jälkikäteen, että olisi ollut fiksua pyytää anteeksi.
Jos anteeksi pyyntö on jäänyt esittämättä, sen voi tehdä myös jälkikäteen, kun kaikkien tunteet ovat tasaantuneet ja järki on jälleen palannut paikoilleen.
Lue myös: Kyynisyyden lähteillä
Anteeksiantamattomuus ja jatkuva vihaisuus
Jos miettii tilanteita, joissa ihmiset pohtivat toistuvasti, miten kaikin tavoin heitä on loukattu ja väärin kohdeltu, niin siten saa elämänsä tuntumaan itselleen hyvin raskaana.
Maailmasta on vaikea löytää positiivisia asioita, kun ikävät asiat ja kokemukset kiertävät kehää mielessä. Valitettavasti osa ihmisistä jää kiinni epäoikeuden kokemukseen, jos he eivät tule kuulluksi riittävästi.
Mikäli epäoikeudenmukaisuuden kokemusta ei saa purettua siten, että kokee tulleensa aidosti kuulluksi, se alkaa katkeroittamaan henkilöä. Surullista on, että ihminen ei silloin ymmärrä katkeruuden syövän itseä sisältäpäin ja kaventavan näin hänen omaa elämäänsä.
Vihaisuus vaikuttaa myös lähipiiriin, jos läheiset tai ystävät kokevat saavansa henkilöltä lastin negatiivisuutta kannettavakseen aina tavatessaan. Se valitettavasti vaikuttaa siihen, kuinka usein halutaan olla tekemisissä.
Toisinaan jatkuva vihaisuus voi liittyä myös huonossa hoitotasapainossa olevaan kroonistuneeseen kipuun tai unettomuuteen.
Lue myös: Nukkuminen on terveysteko
Huono käytös
Valitettavasti elämässä tulee tilanteita, että ihmisenä ei pysty olevaan aina asiallinen ja ymmärtäväinen. Voi olla, että huonolle käytökselle löytyy joku ymmärrettävä syy, kun asiasta keskustelee.
Keskustelu auttaa myös väärin toiminutta ymmärtämään oman tekonsa tai sanomisensa seuraukset, joka auttaa häntä muuttamaan toimintaansa.
Itselle voi olla helpompaa, kun ymmärtää syyn toisen ikävälle käytökselle, silloin on helpompi sietää tapahtunutta. Toisinaan on ihan oman hyvinvoinnin kannalta järkevää antaa anteeksi, vaikka anteeksi pyyntöä ei tulisi. Sillä on positiivisia vaikutuksia omalle terveydelle, lisäksi se estää katkeroitumista ja kyynistymistä.
Narsisti psykopaatti ei pyydä anteeksi
Asiat ja tilanteet ei ole yksiselitteisiä, voi olla myös, että toinen ihminen haluaa vahingoittaa ja tekee pahaa toiselle tahallaan. Tarkoitus voi olla satuttaa ja murentaa ihminen pala palalta vallan alle. Kyseessä voi olla silloin narsisti ja jopa psykopaatti tai ihan todellinen narsisti psykopaatti.
Tältä persoonalta on turha odottaa oman toiminnan peiliin katsomista eli reflektointia. Anteeksiantoa ja pyyntöä voi toivoa, mutta todennäköisesti sitä ei tule tapahtumaan.
Lue myös: Dialogin varjo
Harvemmin narsisti psykopaattipersoonaan tutustuu, jos kuitenkin niin on käynyt, niin todennäköisesti ihminen oppii kerrasta ja sen jälkeen huomaa nämä persoonallisuuden piirteet helpommin.
Narsisti psykopaatti suorastaan nauttii muiden kiusaamisesta, mitätöinnistä, alistamisesta, kaaoksen aiheuttamisesta ja kostamisesta. Valitettavasti näistä persoonista joku onnistuu pääsemään työtehtäviin, jossa voi harjoittaa sairasta toimintaa hyvin suojatusti.
Järkyttävää tässä on, jos työtehtävässään narsisti psykopaatti pääsee johtoasemaan. Ajattelen, että suurimmassa riskissä ovat tunnolliset ihmiset, jotka tekevät altruistista ja vastuullista työtä.
En tiedä, mikä näitä hyvä paha asetelmia saa aikaan, onko se jokin tasapainon laki, jossa paha vetää hyvää puoleensa tai toisinpäin. Tämä suuri vastakkaisuus, mikä tässä asetelmassa tulee, luo mahdollisuuden narsisti psykopaatille pyörittää henkilöitä mennen tullen ja luoda paljon pahoinvointi sekä kaaosta ympärilleen.
Mikäli narsisti psykopaatin kanssa joutuu olemaan tekemisissä, on hyvin tarpeellista miettiä, miten henkilö vaikuttaa omaan jaksamiseen ja millaisia tunnetiloja nämä kohtaamiset itselle tuottaa?
Parasta mitä voi itselle ja pahinta mitä voit narsisti psykopaatille tehdä, on rajata narsisti psykopaatti mahdollisimman kauas oman elämän ulkopuolelle ja jättää antamatta tälle valtaa omaan elämään.
Lue myös: Vallan väärinkäyttö
Anteeksi antamisella ja pyytämisellä saa ymmärrystä ja hyväksyntää
Lastenpsykiatrian poliklinikalla sairaanhoitajana työskennellessä huomasin, miten perhetutkimuksissa tuli näkyväksi suvun historiassa tapahtuneet asiat ja niiden vaikutus suhteisiin.
Suvun historia tuntui usein toistavan itseään ja samalla selvisi, miksi ihmisten väliset suhteet ovat huonontuneet. Perheen kanssa yhteisellä dialogilla voitiin kuitenkin löytää ymmärrystä ja uutta näkökulmaa perheen tarinan ympärille, joka vähensi katkeroitumista, surua ja vihaa.
Moni asia olisi voinut olla korjattavissa keskustelulla, anteeksiannolla ja anteeksi pyytämisellä.
Lue myös: Dialogilla tuloksiin
Kun perheen tarinaan löydettiin uusia näkökulmia, tarina muuttui ymmärrettäväksi ja hyväksyttäväksi, samalla tarinan suunnan parempaan muuttuminen mahdollistettiin perheessä.
Anteeksianto keventää oloa
Aivoillamme on valitettavasti taipumus kiinnittyä paremmin negatiiviisin asioihin, kuin huomata ne positiiviset asiat. Jos pystyy antamaan anteeksi ja unohtamaan menneet ikävät asiat, sinulla on rauhallisempi olo, pulssi ja verenpaine ovat matalampia. Kokonaishyvinvointi elämässäsi ja elämänhallinnan tunteessa on silloin parempi. Anteeksianto ja anteeksi pyytäminen yllä pitää terveyttä, ei siis mikään pikku juttu.
Auttaisiko anteeksi sanan käyttö sinun tilannettasi työelämässä tai parisuhteessa? Millaista asennetta ja tunnetilaa se vaatisi, että pystyt antamaan tai pyytämään anteeksi jälkikäteen?
Tästä linkistä pääset Duodecim Terveyskirjaston artikkeliin, josta löytyy anteeksianto harjoitus: https://www.terveyskirjasto.fi/ont00906
26.4.2022 DeToK, Maarit Vihiniemi, Työnohjaaja (STOry) ja prosessikonsultti.
Recent Comments