Depressio ja kahdeksan vinkkiä depression ennaltaehkäisemiseen tekstissä, kerron miten masentunut eli depressiota sairastava henkilö näkee maailmaa. Näkemykseni perustuvat työkokemukseen, kuten myös kahdeksan vinkkiä tekstin lopussa.
Masentunut ihminen näkee asiat ikään kuin mustien silmälasien läpi, asioista on hävinnyt kaikki muut värit kuin musta. Keskustelussa masentuneen ihmisen kanssa huomaa, miten hän ei löydä asioista juurikaan mitään positiivista. Depressio laskee ihmisen mielialaa, toiminta- ja aloitekyky heikkenevät. Henkilön selviytyminen arjessa käy vaikeaksi.
Masennus tulkitaan sairaudeksi vasta, kun yhtäjaksoinen mielialan lasku on kestänyt päivittäin vähintään kahden viikon ajan. Masennusta arvioidaan masennustestillä, se voi olla lievää, keskivaikeaa tai vaikeaa, diagnoosin tekee lääkäri. Yleensä lievää masennusta sairastava ihminen käy vielä töissä. Ennen masennusdiagnoosin antamista ihmiselle tulisi sulkea pois sairaudet, jotka voivat aiheuttavat masentuneen mielialan.
Hae apua ajoissa!
Masennuksesta on mahdollista parantua oikealla hoidolla, joten hae apua ajoissa. Asiakkaan pitää osata pyytää keskusteluapua, liian usein ihminen tyytyy pelkkään lääkereseptiin ja masennusta aiheuttavat asia jäävät käsittelemättä. Huonosti hoidettua masennusta voisi kuvata esimerkiksi niin, että siivotaan roskat pöydän alle, josta ne ilmavirran mukana taas pikkuhiljaa tulevat esiin.
Lievässä masennuksessa tilanne voi lähteä vielä korjaantumaan keskustelun avulla. Yleensä tässä kohtaa säännöllinen liikunta on yksi hyvä väline mielialan kohottamiseen. Tehokkain apu keskivaikeaan ja vaikeaan masennukseen on keskustelut depressiohoitajan tai muun hoitotahon kanssa ja lääkitys. Hoidon jälkeen on myös tärkeää seurata asiakkaan tilannetta puolen vuoden ajan uusiutumisriskin vuoksi.
Lue myös: Miksi hyvä on pitänyt piilottaa?
Oireet ja niiden ilmeneminen eri tavoin
Kiinnostuksen tai mielihyvän menettäminen asioihin, jotka ovat tavallisesti kiinnostaneet tai tuottaneet mielihyvää. Vähentyneet voimavarat tai poikkeuksellinen väsymys alkaa näkyä siinä, kun mikään unimäärä ei riitä saamaan virkeää olotilaa. Itseluottamuksen tai omanarvontunnon väheneminen taas näkyy ihmisen puheissa vähättelynä ja itse syytöksinä. Perusteettomat itsesyytökset, ilmenevät asioissa, joihin henkilöllä ei ole ollut mahdollista omalla toiminnallaan edes vaikuttaa.
Toistuvat kuolemaan tai itsetuhoisuuteen liittyvät ajatukset tai käyttäytyminen ovat pidemmälle kehittyneen masennuksen oireita, joka vaatii vahvempia hoitokeinoja. Keskittymisvaikeudet voivat ilmetä päättämättömyytenä tai jahkailuna. Ihmisellä voi masennus tulla esiin myös kiihtyneisyytenä tai hidastuneisuutena. Unihäiriöt ovat yksi syy masennuksen synnylle, kenenkään pää ei yksin kertaisesti pysy kasassa, jos unettomuutta kestää pitkään. Ruokahalu voi toisella lisääntyä ja toisella vähentyä, molempiin liittyy painon muutokset.
Lue myös: Onnellisuus mitä se on?
Kahdeksan ohjetta masennuksen ennaltaehkäisyyn
1. Huolehdi ajan käytöstäsi 24h/vrk: 8h uni, 8h työ ja 8h vapaa-aikaa.
2. Syö ruokaa, jossa saat tarvitsemasi ravintoaineet.
3. Liiku itsellesi mielekkäällä tavalla ja ulkoile.
4. Tapaa ihmisiä, joiden kanssa viihdyt.
5. Tee asioita, joista saat itsellesi mielihyvää.
6. Käsittele kriisit siinä järjestyksessä, kun niitä tulee elämässä vastaan.
7. Sure kun olet menettänyt läheisen, älä ohita sitä.
8. Mikäli perheessäsi on jollain pitkäaikaissairautta, hae vertaistukea itsellesi.
Lue myös: Empatia vahvistaa
DeToK, Maarit Vihiniemi, Työnohjaaja STOry ja prosessikonsultti
You must log in to post a comment.