fbpx

Kiitos, kun jaat kavereillesi!

Itseluottamus ja sen viisi vihollista
Itseluottamus kasvaa suotuisissa olosuhteissa

Itseluottamus on osa hyvää itsetuntemusta, se kasvaa suotuisissa olosuhteissa. Itseluottamus alkaa itsetuntemuksesta, jota voi kasvattaa monilla tavoilla.

Ihmiselle on tärkeää tuntea omat juurensa, jotta tietää mistä tulee ja mihin on menossa. Omaa taustaa voit tutkia esimerkiksi käymällä oman perheen ja suvun historiaa läpi, jolla hahmotat yhtymäkohtia omaan toimintaan ja persoonaan perheestäsi ja suvustasi.

Lue myös: Kiltti voi olla vahva

Voit myös tutkia omia suhteita, miten ne ovat rakentuneet ja millaisia vaikutuksia suhteilla on omaan toimintaan ja ajatuksiin. Voit käydä keskustelua, vaikka työnohjaajan kanssa ja saada siitä peilauspintaa itselle ja omalle toiminnalle, sekä vahvistua dialogin avulla ihmisenä. Yleensä ihminen itse on itsensä pahin kriitikko.

Itseluottamus kasvaa sosiaalisissa tilanteissa

Rohkeasti kannattaa koittaa lähteä mukaan erilaisiin ryhmiin ja yhteisöihin. Siinä voi yllättyä, kun huomaa, että itsellä voi olla jotain tarpeellista osaamista ja annettavaa, josta myös toiset ihmiset ovat kiinnostuneita. Jos itseluottamus on laskenut, voi tehdä itselle listan asioista, joissa tuntee olevansa hyvä ja näin palauttaa omaa itseluottamusta.

Voit myös pyytää palautetta muilta ihmisiltä, millaisia vahvuuksia he näkevät sinussa? Palautteissa itsestä voi nousta yllättäviä ominaisuuksia esiin, joita ei ole itse pitänyt minkään arvoisina, mutta toiset ihmiset ovat ne huomanneet.

Lue myös: Sinä olet ainutlaatuinen

Eri mieltä oleminen ei poista itseluottamusta

En tiedä, miten toiset ihmiset näkevät eri mieltä olemisen, mutta arvostan ihmisiä, jotka sanovat mielipiteensä ja pysyvät sen takana, ainakin siihen asti, että joku toinen pystyy kyseenalaistamaan mielipiteen.

Eri mieltä oleminen luo uusia näkökulmia, keskustelua ja ymmärrystä ympärilleen, sekä usein myös muutosta parempaan suuntaan. Kynnysmattona olemalla ei saa itselle kuuluvaa arvostusta, eikä se tue itsetuntoa. Itseluottamuksen viisi  pahinta vihollista lista, avaa sinulle, mitkä asiat voivat vaikuttaa itseluottamukseesi.

Lue myös: Sosiaalisuus vastaan ujous

Itseluottamuksen viisi pahinta vihollista
  1. Syyllisyys asioista, joihin ei ole voinut edes vaikuttaa.
  2. Riittämättömyyden tunne, kun aina vain pitäisi osata enemmän, olla parempi ja vahvempi.
  3. Epäonnistumiset, jotka nousevat mielessä suurempaan osaan, kuin onnistumiset.
  4. Perfektionismi, joka laittaa sinut juoksemaan, joka kierroksella kovempaa, koska mikään ei ole riittävän hyvä.
  5. Miellyttämisen tarve, koska haluat välttää toisten ihmisten vihan ja pettymyksen.

 

Lue myös: Perfektionismi poistaa luovuuden

Mikä on sinulla itseluottamuksen tila, vaatiiko se vahvistusta?

Pysähtyminen työnohjauksessa ja kompassin, sekä kartan käyttöön ottaminen dialogisin menetelmin auttaa löytämään uusia reittejä itseluottamuksen kasvuun.

20.4.2021 DeToK, Maarit Vihiniemi, Työnohjaaja (STOry) ja prosessikonsultti.

Kiitos, kun jaat kavereillesi!