Sinä olet ainutlaatuinen, saat huomata sen työnohjauksessa. Työnohjauksia tehdessä olen huomannut, miten ihminen kasvaa omassa roolissaan ihmisenä ja ammattilaisena, siinä mielessä sinä olet ainutlaatuinen. Tiedostettaessa omat vahvuudet ja heikkoudet, niihin voi vaikuttaa.
Meillä on omat ominaisuutemme, jotka vaikuttavat vuorovaikutuksen ja sosiaalisuuden tarpeisiin. Tarpeemme ovat hyvin erilaisia, joku haluaa tehdä töitä rauhassa yksin, kun toinen taas kokee tarvitsevansa ympärilleen paljon ihmisiä ja kohtaamisia.
Lue myös: Sosiaalisuus vastaan ujous
Olemme yksilöitä
Olemme yksilöitä ja muista, että ei ole yhtään samanlaista ammattilaista, kuin sinä olet. Kaikki se kokemus, jota sinulle on kertynyt elämän kokemusten, kiinnostusten kohteiden ja koulutuksen myötä, sitä ei voi kopioida. Kopioimaan ei pysty sinun vahvuuksia, tunteita, ihmissuhteita, havaintoja, joita olet tehnyt erilaisista tilanteista. Toisin sanoen alkuperäinen on aina alkuperäinen.
Yksin vai yhdessä
Yksin vai yhdessä tehdyt asiat, vaikuttavat monessa tilanteessa lopputulokseen. Osa meistä haluaa tehdä asioita yksin ja tämä on hyvä vaihtoehto, jos kokee sen itselleen mielekkääksi tavaksi toimia. Hyvä on miettiä yksin tehdessä, mitä tavoittelee, jotta tekemisestä tulee johdonmukaisempaa ja pääsee tavoittelemaansa päämäärään.
Osa meistä haluaa olla muiden ihmisten ympäröimä ja tämä voi jouduttaa hänen tekemistä, sekä asioiden aloittamista ja valmiiksi saamista. Yhdessä tehdessä vaihtoehtoja tekemisen suunnalle voi olla useampi ja näkökulmia on yhtä paljon tai enemmän, kuin ryhmässä on ihmisiä. Ryhmässä dialogi usein kantaa ryhmää eteenpäin ja rakentaa tulevaisuutta.
Lue myös: Arvot ja rajat
Jos suunta on hukassa
Välillä tulee vastaan tilanteita, että ryhmässä tekeminen ei tue toinen toistaan. Silloin on hyvä pyytää voimavarakeskeistä työnohjaajaa auttamaan ryhmää yhteisen näkemyksen rakentamiseen dialogin avulla. Työnohjaaja voi auttaa monella tavalla ryhmää, löytämään yhteisen näkemyksen ja lisäämään ymmärrystä.
Yhteisen ymmärryksen löytyessä
Yhteisen ymmärryksen löytyessä, työn laatu paranee ja motivaatio työtä kohtaan lisääntyy. Ihmiset alkavat toimia laajakatseisemmin, kuin aiemmin hoidettaessa vain omaa tonttia. Dialogi auttaa näkemään asioita laajemmin, jolloin tunnistetaan asiayhteyksiä, jotka vaikuttavat koko työyhteisön toimintaan.
Omaa ajattelua voi muuttaa
Omaa ajattelua voi muuttaa, kun ensin oppii tiedostamaan ajatuksiaan. Ajatuksien tiedostamiseen helpoin reitti on työnohjaus, jossa työnohjaaja auttaa sinua tai ryhmää löytämään uudenlaisia näkökulmia ja havaintoja. Samalla itsetuntemuksesi / työryhmän itsetuntemus kasvaa ja vahvistaa ammatillista identiteettiä ja päätöksentekokykyä.
Lue myös: Huollatko mieltäsi, kuten kehoasi?
28.1.2021 DeToK, Maarit Vihiniemi, Työnohjaaja (STOry) ja prosessikonsultti
Recent Comments