Tuottava työ määritelmänä on asia, jota tulisi uudistaa.
Ihmetyttää välillä, miten tuottava työ on määritelty ja sitä tarkastellaan kovin suppeasti. Mielestäni tätä näkökulmaa voisi katsoa useammasta suunnasta. Tuottava työ määritelmänä on asia, joka kaipaa uudistamista nyt enemmän, kuin koskaan. Tai onko jokin hyvä syy, joka estää tuottavan työn määritelmän uudistamisen?
Miten meillä Suomessa ei osata muuttaa ajattelun näkökulmaa esimerkiksi terveyden- ja sairaanhoidon työn tuottavuudesta? Miksi terveyden ja sairaanhoidon työtä ei nähdä tuottavana? Mikä siinä ei ole tuottavaa, jos ajatellaan, että ihminen pysyy työ- ja toimintakykyisenä?
Lue myös: Voimavarakeskeisellä työnohjauksella saa laatua työhön
Työ- ja toimintakyvyn palautuminen
Työ- ja toimintakyky on mahdollista saada takaisin sairaalassa tehtävän toimenpiteen johdosta. Henkinen toimintakyky on mahdollista palauttaa terapeuttisen keskustelun avulla tai ylläpitää sitä hyvällä tasolla ja tukea jaksamista työnohjauksen avulla.
On paljon ihmisiä, jotka ovat olleet työkyvyttömyyseläkkeellä ja pystyvät palaamaan töihin hyvän terveyden- ja sairaanhoidon ansiosta, miksi tätä ei haluta nähdä tuottavana työnä? Tämän työn seuraus on tuottavuus, josta yhteiskunta hyötyy taloudellisesti?
On myös tilanteita, joissa potilas pääsee sairaalassa tehtävän toimenpiteen ansiosta kokonaan eroon Kelan korvaamasta lääkityksestä. Osassa sairaudenhoitoon liittyvissä lääkkeissä omavastuu on pieni tai se on kokonaan korvattava lääke, jolloin yhteiskuntamme maksaa ison osan lääkkeiden hinnasta.
On myös tilanteita, joissa voidaan luopua yhteiskunnan tarjoamista hoitotarvikkeista ja hygieniatuotteista, kun ihmisen pääsee toimenpiteen johdosta palaamaan normaaliin elämään toimintakykyisenä. Mikä tässä ei ole tuottavaa työtä?
Jos kuluvirta muuttuu tulovirraksi?
Voiko säästöä laskea tuottona yhteiskunnan varoille, kun kuluvirta muuttuu tulovirraksi toimenpiteen tai terapeuttisen tapaamisen johdosta? Eikö tälle asialle löydy tahoa, joka osaisi laskea säästön, kun kulut muuttuvat tuloksi? Pitäisikö ennalta ehkäisevän terveydenhoidon ja sairaanhoidon työn arvo laskea erillä tavalla?
Usein kuulee, että ennalta ehkäisevää toimintaa on vaikea mitata rahassa. Tämä on varmasti totta osittain, mutta onko sitä edes haluttu laskea? Kummallista, että ostamme kuitenkin vakuutuksia omaisuutemme vahinkojen varalle, tietämättä sattuuko sitä vahinkoa. Onko kyse siis siitä, mikä on meille arvokasta ja mitä arvostamme?
Lue myös: Huollatko mieltäsi, kuten kehoasi?
Ennalta ehkäisevällä hoidolla on hintalappu
Sen päätelmän tästä tekisin, että ennaltaehkäisevällä hoidolla on hintalappu olemassa. Ennalta ehkäisevä hoito on siis ennakointia ja isojen rahavirtojen säästämistä tulevaisuuden osalta. Jos tämä kaikki ennaltaehkäisevä työ jäisi tekemättä, sairaudet pääsisivät pahenemaan siinä määrin, että tuskin elinikä ennusteemme olisi nousussa vuosi vuodelta korkeammalle.
Jos mietitään, mitä yhteiskunnalle maksaa esimerkiksi, ihmisiän mittainen työkyvyttömyyseläke tai millaista inhimillistä kärsimystä ulkopuolisuus ja syrjäytyminen voivat aiheuttaa, niin luulisi tästä yhtälöstä löytyvän ennalta ehkäisevän hoidon hintalappu.
Voisiko ennaltaehkäisevän palvelun hinnan laskea esimerkiksi niin, että mitä maksaa yhteiskunnalle, kun 20-vuotias henkilö siirtyy suoraan koulupenkiltä työkyvyttömyyseläkkeelle, eikä työelämään? Tai yhden vuoden työkyvyttömyyden hinta yhteiskunnalle, kun hoito on viivästynyt?
Sairaslomapäivän hinta
Sairaslomapäivän on laskettu maksavan työnantajalle noin 350 euroa päivässä, kun työntekijä on poissa työstään. Selventäisikö tämä yhtään, tätä hinta asiaa? Auttaisiko näkökulman vaihtaminen, ei katsottaisi asiaa, niin kuin on aina katsottu? Vaan katsottaisiin asiaa eri vinkkelistä.
Lue myös: Mahdollisuudet kasvuun
Henkilöstön saatavuus
Muuttuisiko painopiste kaikkien kannalta paremmaksi, jos työkyvyttömyys- ja sairaseläkkeisiin menevä rahan määrä pienenisi? Voitaisiin tämä raha ohjata palkkoihin aloille, joista työntekijät pakenevat? Olisiko meillä parempi mahdollisuus oikea-aikaisen avun saamiseen, kun henkilöstöä olisi todennäköisemmin saatavilla?
Esimerkki: Toistuvasti on saanut lukea lehdistä, miten potilaita on ylipaikoilla ja henkilökuntaa on liian vähän suhteessa potilasmäärään. Miten hoitajat, sekä lääkärit uupuvat työssään ja sen seurauksena vaihtavat alaa. Tätäkö me oikeasti haluamme?
Tulevaisuus ei näytä ruusuiselta, jos tilanne jatkuu samalla tavalla. Mitä enemmän ihmiselle tulee ikää, sitä lähemmäs tulee tarve saada hoitoa ja tämä tilanne huolestuttaa varmasti monia ihmisiä, itseni mukaan lukien.
Eikö tuo työkyvyttömyyseläkkeisiin menevä raha kannattaisi ennemmin maksaa palkkoina, kuin ylläpitää alhaista palkkatasoa, jolla alansa ammattilaiset eivät pysy ja jaksa jatkaa hoitotyössä?
Jos hoitotyön ammattilaiset saisivat työstään asianmukaisen korvauksen. Voisiko se raha tulla takaisin vähenevistä työkyvyttömyyseläkkeistä, sairaslomista ja kelakorvattavista lääkkeistä. Koska näiden lisääntymiseen liittyy hoitoaikojen pitkittyminen ja hoidon vaikea saatavuus?
Lue myös: Perehdytys työhön
Vastuu ja palkka tasapainoon
Kun ihmisen pitää maksaa työstään tulevalla palkalla laskut, ruokkia ja elättää perheensä, niin jokainen varmasti haluaisi tulla sillä palakalla toimeen. Yleensä palkoissa on myös sellainen puoli, että vastuu ja palkka ovat balanssissa.
Vetovoimatekijä alalla kuin alalla on tunnetusti raha eli palkka. Työpaikassa, jossa ollaan valmiita maksamaan alan työehtosopimusta parempaa palkkaa, on yleensä veto-, että pitovoimaa.
Pito- ja vetovoima
Pito- ja vetovoima koostuu monista asioista ja yksi niistä on arvostus. Millä nykymaailmassa arvostusta mitataan? Useille ihmisille sen kertoo palkkapäivä. On vanhanaikaista ajatella, että ihmiset vuosi vuoden jälkeen tekevät työtä pelkällä kutsumuksella.
Jos rahat ei riitä elämän rahoittamiseen, on realismia alkaa miettimään muita vaihtoehtoja. Mikäli ihminen erikoistuu ja hankkii työtehtäviin koulutusta, sen olettaisi näkyvän myös parempana tulona.
Urapolku
Jos ihmisellä on halua edetä urallaan, siihen pitäisi olla mahdollisuus edes jollain aikavälillä. Jos sitä mahdollisuutta ei ole, ihminen alkaa herkästi kyseenalaistamaan omaa ammattiaan. Mikäli urapolkuja ei haluta luoda tai halutaan pitää kaikki samassa sapluunassa, on hyvä tiedostaa, että kohtalaisen luovat ja idearikkaat ihmiset vaihtavat työtä ja ammattia herkästi tässä kohtaa.
Kouluissa on opetettu jo vuosia kriittistä ajattelua, tietoa on saatavilla juuri niin paljon, kuin haluaa lukea. Onko tämä vanhoissa sapluunoissa pysyminen siis enää nykyaikaa?
Ihan vain maalaisjärjellä ajateltuna, ajattelen, että ihminen, joka saa oikea-aikaisesti apua, palautuu nopeammin työelämään. Ammattihenkilö, joka kokee työssään palkan olevan balanssissa vastuun kanssa, jatkaa työtään alaa vaihtamatta todennäköisemmin, kuin se, jolla palkka ja vastuut eivät ole tasapainossa keskenään.
Tuottavuus on voimavarakeskeisen työnohjauksen seuraus
Tuottavuus tulee näkyviin voimavarakeskeisen työnohjauksen seurauksena, esimerkiksi tiimeissä ja ryhmissä, kun asioista päästään puhumaan ja pohtimaan, niitä useammasta näkökulmasta. Tiimissä ja ryhmässä työnohjaus selkeyttää työn tehtäväkuvaa ja laajempi ymmärrys auttaa oman toiminnan sopeuttamiseen työn tarpeisiin, joka taas osaltaan vaikuttaa koko tiimin toimivuuteen.
Pysähtyminen, dialogi ja pohdinta auttavat löytämään toiveikkuutta, oivalluksia ja uusia tapoja toimia. Tuottavan työn määritelmää uudistamalla voidaan saada työnohjauksessa näkyviin työn merkityksellisyyttä.
Tyytyväinen ja motivoitunut henkilöstö on tuottavampi, kuin tyytymätön ja passiivinen. Mikäli ryhmänne tai tiiminne haluaa selkeyttää työnkuvaansa tai pohtia yhdessä työssä vastaan tulevia tilanteita, niin DeToK:in verkkokaupasta löytyy palvelu tähän tarkoitukseen etänä ja jos teillä on tarvetta isomman ryhmän tai tiimin työnohjauspalveluun, niin ota yhteyttä, mietitään yhdessä, miten voin auttaa juuri teitä.
Tästä pääset verkkokauppaan: Verkkokauppa
27.5.2022 DeToK, Maarit Vihiniemi, Työnohjaaja (STOry) ja prosessikonsultti.
Recent Comments