
Uupumus voi yllättää mukavassa työssä
Uupumus voi yllättää meistä ihan jokaisen. Miksi, sen vuoksi, että myös mukavaan voi uupua. Tämä ei nyt ihan ensimmäiseksi tule mieleen mukavassa työssä tai mukavien asioiden parissa toimiessa. Jos kuitenkin miettii asiaa siitä näkökulmasta, että tekee asioita intohimoisesti ja koko ajan mieleen tulee uusia asioita, jotka pitää vielä tehdä, niin tekemistä tulee koko ajan lisää. Silloin on vaikea pysähtyä ja ottaa aikaa itselle.
Myös mukavien asioiden parissa liika voi olla liikaa ja jossain vaiheessa voi tulla vastaan tilanne, että voimat ovat lopussa. Lopettamiseen tarvitaan tahtotilaa, mikäli ei anna itselle lupaa levätä, niin uupumus voi yllättää.
Lue myös: Miksi aivot tarvitsevat taukoja?
Rajattomuus mielekkäässä työssä
Mielekkäässä työssä ajautuu helposti rajattomuuden tilaan. Esimerkkinä voivat olla monet ihmiset, joiden työelämään on tullut katkos uupumuksen vuoksi. Kun motivoitunut työntekijä ottaa vastaan kaiken mahdollisen työn, hänelle ei ole vielä tullut omat jaksamisen rajat tutuiksi. Hänellä on kova tarve oppia asioita ja olla mukana kaikessa mahdollisessa toiminnassa. Hän saattaa ajatella, että voi napsia mielenkiintoisia tehtäviä rajoituksetta. Uskomus on, että ei mukavaan voi uupua.
Lue myös: Eettinen omatunto
Tunnollisuus ja rajaaminen
Jos kerää tunnollisena ihmisenä paljon tehtäviä itselleen, niin samalla syntyy hallitsematon kaaos. Alussa voimat riittävät pitämään asiat omissa lokeroissaan. Lokeroiden sisällön paisuessa, niihin tulee yhä useampia lisätoimintoja, jotka vaativat huomiota ja syövät aikaa perustyöltä ja jo aiemmin vastaanotetuilta tehtäviltä. Tehtävien määrän noustessa, niihin käytettävissä oleva aika vähenee, jos mitään ei jätetä pois tai delegoida eteenpäin.
Miksi arvoristiriita aiheuttaa uupumusta
Uupumus alkaa usein arvoristiriidasta. Kun tunnollinen ja motivoitunut työntekijä on työelämässä saanut tehtäväkseen valtavan määrän eri toimintoja, hän hoitaa tehtävät usein oman vointinsa kustannuksella. Jos työaika ei riitä, työtehtäviä tehdään vapaa-ajalla, koska tunnollinen ihminen on tottunut hoitamaan asiat ajallaan ja tarkkaan viimeistä tehtävää myöten.
Arvoristiriita syvenee
Työtilanteeseen on yllättäen tulossa muutoksia, pitää alkaa opetalla uusien tietokoneohjelmien käyttöä ja opastaa uusia työntekijöitä. Vanhat työtehtävät eivät siirry toisille ja nyt niitä vanhoja tehtäviä tehdään vasemmalla kädellä, kun aika ei riitä kaikkeen työhön. Työnjälki ei vastaa työntekijän omia arvoja ja tavoitteita, hänellä on kiire töissä ja työpäivän jälkeen takaraivossa on pitkä lista rästitöitä, jotka olisi pitänyt saada tänään valmiiksi.
Kuormitus on noussut yli sietorajan
Työnmäärä on alkanut kuormittamaan, oman työn tekemiseen ei ole enää mahdollista itse vaikuttaa. Työtä on niin paljon, että koulutukseen ei enää pääse ja ehdi. Työstä tuleva palaute on vähentynyt ja positiivista palautetta saa enää harvoin. Riittämättömyyden tunne on kasvanut työntekijällä työmäärän lisääntyessä. Työn tekemisestä on tullut pelkkää selviytymistä. Työtoverit ovat ehkä myös huomaneet, että aiemmin iloinen ja innostunut ihminen ei enää hymyile.
Lue myös: Nukkuminen on terveysteko
Arvoristiriita on valmis
Näin ollen arvoristiriita on valmis ja se heikentää työntekijän motivaatiota työhön joka työpäivä. Työn teon motivaatio on laskenut, riittämättömyyden tunne vain kasvaa. Työ ei tunnu enää kiinnostavalta ja jatkaminen kyseisellä alalla ei enää tunnu mielekkäältä. Tämän tilanteen jatkuessa pitkään arvoristiriita ajaa työntekijää kohti uupumusta ja lähes varmaa ammattialan vaihtoa, mikäli uupumisen riskiä ei katkaista ajoissa.
Palautuminen arvoristiriidasta
Arvoristiriita pitää ensin tiedostaa ja lisäksi purkaa keskustelemalla. Mikä aiheuttaa arvoristiriidan ja mitä pitää muuttaa omassa toiminnassa tai työssä, jotta tilanne helpottuu. Ensimmäinen hälyttävä merkki arvoristiriidasta on melko usein, kun nukkumaan mennessä alkaa pohtia työasioita.
Lue myös: Työkuormitus ja palautuminen
Voimavarakeskeinen työnohjaus ennalta ehkäisee uupumusta
Voimavarakeskeinen työnohjaus auttaa asioita pysymään oikeissa mittasuhteissa ja tiedostamaan omia rajoja työssä ja elämässä. Tämä taas auttaa työnohjattavaa tiedostamaan omia voimavaroja ja suunnittelemaan tekemistään. Pysähtyminen työnohjauksessa ja asioiden läpikäyminen, sekä pohdinta auttaa löytämään kultaisen keskitien, jolloin tekeminen on sujuvampaa ja sivupoluilla juokseminen jää vähemmälle. Työnohjauksen myötä työn tekeminen muuttuu tavoitteellisemmaksi.
Löytyykö tekstistä yhtymäkohtia sinun tilanteeseen? Onko sinulla tarvetta selkeyttää ajatuksia ja kehittää toimintaasi?
Täältä löydät palveluja ajatusten selvittämiseen ja toimintasi kehittämiseen: Työnohjauspalvelut
5.10.2021 DeToK, Maarit Vihiniemi, Työnohjaaja (STOry) ja prosessikonsultti.
Recent Comments